Juhannusöljy ravitsee ja ylläpitää ihon kosteustasapainoa

MALANKA Kosmetiikan suosituin tuote on kasvoöljyseerumi Juhannusöljy.  Se valittiin vuoden parhaaksi kasvoöljyksi Nordic Natural Beauty Awards -kilpailussa vuonna 2021 ja seuraavana vuonna se pääsi ehdolle Pure Beauty Awards London 2022 -kilpailussa vuoden parhaaksi tulokkaaksi öljyseerumi -kategoriassa.

Juhannusöljy on luonnon öljyistä  tehonsa saava kasvoöljyseerumi luonnolliseen  ihonhoitoon. Kuva: Minttu Wikberg

Juhannusöljy tuoksuu kesältä

Minulle kosmetiikkatuotteen  suunnittelussa on tärkeää  raaka-aineiden laadun lisäksi käyttäjän kokemus – oikeastaan  elämys, jos niin voisi päättää. Tällä periaatteella olen suunnitellut Juhannusöljyn – se hoitaa ihoa, tuntuu miellyttävältä ja tuoksuu ihanasti kesältä.

Juhannusöljyn tuoksulla on minulle henkilökohtainen merkitys. Lapsena sain syntymäpäivänäni juhannuksen alla äidiltä aina pienen kimpun juhannusruusuja. Niiden tuoksuun liittyy vahvoja, rakkaita ja lämpimiä muistoja, ja tuon onnellisen palan lapsuuteni kesiä halusin sisällyttää Juhannusöljyyn.

Vaikka ruusu on klassinen ja paljon käytetty tuoksu kosmetiikassa, minulla ruusun tuoksu yhdistyy nimenomaan juhannukseen ja ihanaan juhlaan – tästä tuotteen nimi.

MALANKA Kosmetiikan Juhannusöljyn raaka-aineita ovat muun muassa baobab- ja jojobaöljy. Kasvoöljyseerumin aktiiviaineet ovat kotimaisia marjansiemenöljyjä. Kuva: Chris-Tomas Konieczny

Luonnon arvokkaat kasviöljyt hoitavat ihoa

Juhannusöljyn tarina  alkoi, kun sain raaka-ainetoimittajaltani näytteeksi baobab- eli apinanleipäpuuöljyä.  Kokeilin pienen tipan kämmenselälle johon se imeytyi hetkessä. Iholle jäi samettisen mattapinta. Päätin heti, että tästä haluan kehittää. tuotteen.

Baobab-öljy löytyy kosmetiikkatuotteen INCI-listalta latinankielisellä nimellään Adansonia Digitata oil.  Se hoitaa ja ylläpitää ihon kosteutta estämällä kosteuden haihtumista. Baobab-öljyssä tyydyttyneiden ja tyydyttymättömien rasvahappojen suhde on ihanteellinen ihon pehmeänä ja joustavana pysymistä ajatellen.

Juhannusöljyssä on myös jojobaöljyä (Simmondsia chinesis seed oil),  jolla on samankaltaisia ihoa pehmentäviä ominaisuuksia kuin baobaböljyllä. Öljyn kemiallinen rakenne on samankaltainen kuin ihon oman, luontaisen rasvan. Tämän vuoksi jojobaöljy sopii hyvin niin kuivalle kuin myös rasvaiselle iholle. Pienen molekyylikokonsa vuoksi se imeytyy ihoon helposti. Oikeastaan jojobaöljy ei ole öljyä, vaan nestemäisessä muodossa olevaa vahaa. Jojobaöljy sisältää muun muassa E-vitamiinia, ja omega-3, omega-6- ja omega-9 -rasvahappoja.

Molemmat öljyt tasoittavat ja ylläpitävät ihon kosteustasapainoa. Rasvaisella iholla ne hillitsevät rasvan eritystä ja kuivalla iholla pehmentävät ja estävät  kosteutta haihtumasta liiaksi.

Vitamiineja ja antioksidantteja kotimaisista marjoista

Juhannusöljyn varsinaisina aktiiviaineina toimivat kotimaiset mansikan ja puolukan siemenöljyt. Ne sisältävät runsaasti vitamiineja ja antioksidantteja, jotka ravitsevat ihosoluja ja estävät niiden hapettumista. Hyvin imeytyviin baobab- ja jojobaöljyihin yhdistettynä ne pääsevät vaikuttamaan ihon pintakerroksen soluihin. Mansikansiemenöljy (Fragaria Ananassa Seed Oil) sisältää runsaiden omega-3 ja omega-6- rasvahappojensa lisäksi antioksidanttista ellagiinihappoa. Ellagiinihapolla on esitetty olevan ihoa kirkastavia vaikutuksia. Puolukansiemenöljyssä on runsaasti omega3- ja omega6-rasvahappojen lisäksi kasvisterolita ja antioksidantteja, erityisesti E-vitamiinia, joka myös suojaa soluja hapettumiselta.

Kasvoöljyseerumin annostelussa kannattaa olla maltillinen, muutama tippa riittää! Kuva: Minttu Wikberg

Pieni määrä öljyseerumia riittää

Juhannusöljy on kasvoseerumi, jota voi käyttää sekä aamulla ja illalla. Suosittelen käyttämään tuotetta puhdistuksen jälkeen hieman kostealle iholle, tai kosteuttavan kasvoveden päälle.  Tällöin öljy tekee iholle kosteussuojan, samalla kun sen tehoaineet imeytyvät ihoon.

Kasvojen iholle riittää 1–2 tippaa öljyseerumia, eli todella pieni määrä. Öljyä kannattaa laittaa vain sen verran, että kaikki imeytyy, eikä ihon pinta jää öljyisen tuntuiseksi..

Juhannusöljy on pakattu 30 millilitran pipettipulloon. Seerumin käyttö ja annostelu on helppoa ja oikein annosteltuna tuote on erittäin riittoisaa.

Juhannusöljy valittiin vuoden parhaaksi kasvoöljyksi pohjoismaisessa Nordic Natural Beauty Awards 2021 -luonnonkosmetiikkakilpailussa.

Alla muutamia tuomariston kommentteja Juhannusöljystä:

“This oil smells lovely and it feels very light and moisturizing on the skin.”

“Made my skin feel hydrated for a long time.”

“I LOVE THIS ONE! One of my favorites among the products.”

“Does the job and my skin feels amazing after use.”

 “I really enjoyed this product and the scent of it! Really nice, honest oil.”

“The scent reminds me of midsummer. Love, love, love this product!”

 “I loved this product and the scent! This face oil feels very gentle to the skin.”

“AMAZING scent and texture, gets absorbed quickly, not greasy or sticky, really soft and great underneath makeup. A winner if you ask me 🙂 5/5.”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top